Alma Media > Mainostajalle > Sanomalehti kuuluu lähes jokaisen suomalaisen arkeen

Sanomalehti kuuluu lähes jokaisen suomalaisen arkeen

Sanomalehdillä on edelleen vahva asema suomalaisten arjessa. Lähes kaikki suomalaiset, 92 prosenttia, lukevat sanoma- ja aikakauslehtiä viikoittain, ilmenee Kansallisen mediatutkimuksen tuoreesta tutkimuksesta.

Painetun lehden parissa aikaa viettää 75 prosenttia suomalaisista viikoittain, digitaaliset sisällöt kulkevat 65 prosentin matkassa mukana. Pelkästään digitaalisesti sanomalehtien sisältöjä seuraavien osuus on noussut vuosien 2011-2018 aikana 4 prosentista 22 prosenttiin. Lukemistapojen muutoksessa nousee esiin vahvana sekä painetun lehden että digitaalisen sisällön lukemisen yhdistäminen.

”Aamulehdessä erityisesti digitilausten määrä kasvaa voimakkaasti, noin 40 prosenttia vuodessa. Aamulehden maksullista uutissovellusta käyttää säännöllisesti jo noin 50 000 ihmistä. Kuluttajakysyntä ja data auttavat journalismin tekijöitä. Iloiten voin todeta, että parhaiten myy asiallinen, hyvin tehty ja hyödyllinen journalismi etenkin aiheista, jotka ovat lähellä paikallista asiakasta”, sanoo Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu.

”Printin vahvuus meillä on totaalinen ilmaherruus yhdessä digin kanssa. Aamulehti ja Alman verkosto tavoittavat yhdessä 91 prosenttia Tampereen markkina-alueen ihmisistä. Kun kiinnostava viesti on isolla Aamulehdessä, se on takuuvarmasti puheenaiheena pöydässä kuin pöydässä ja saa ihmiset liikkeelle.”

Sanomalehtimainonta on lukijoille mieluinen osa lukukokemusta. Tutkimuksen mukaan painetussa sanomalehdessä olevaan mainontaan suhtautuu positiivisesti 78 prosenttia suomalaisista.

”Alman printti- ja verkkomedioiden kohderyhmätavoittavuus on erityisen korkea Suomessa. Etenkin talousmedioissa Alman vahva portfolio on ylivertainen, eikä lifestyle-puolellakaan tarvitse hävetä. Myös uutismedioissa hallitsemme suomalaisten mediapäivää ja valtakunnan tasolla löydämme sekä kohdennetut yleisöt, että massat”, kertoo Alma Mediaratkaisut -yksikön johtaja Tiina Järvilehto.

”Verkon mediaympäristön merkityksestä mainonnan tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen ollaan montaa mieltä. Kuitenkin voidaan kaiketi todeta, että sillä on merkitystä, missä ja keiden muiden mainostajien kanssa oma brändi näkyy. Halo-efekti taitaa sittenkin toteutua”, Järvilehto jatkaa. 

Kysy lisää sanomalehtimainonnasta mediamyynnistä.

Lähde: Kansallinen mediatutkimus Syksy2017/Kevät2018. Kantar TNS, TNS Atlas 7–12/2017.

  • Julkaistu: 14.9.2018, 11:30
  • Kategoria: Mainostajalle

Jaa artikkeli