Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Talouselämän päätoimittajaksi Jussi Kärki

Talouselämän päätoimittajaksi Jussi Kärki

Alma Media                               Lehdistötiedote 31.5.2019

TALOUSELÄMÄN PÄÄTOIMITTAJAKSI JUSSI KÄRKI

Talouselämän uudeksi päätoimittajaksi on nimitetty Jussi Kärki, 52. Hän on vuodesta 2016 lähtien työskennellyt MTV Uutisten talous- ja politiikan toimituksen päällikkönä ja sitä ennen talouden ja politiikan toimittajana MTV Uutisissa 2009-2016. Kärki on aiemmin toiminut toimitussihteerinä ja taloustoimittajana Kauppalehdessä 2000-2009.

”Olen MTV Uutisissa seurannut yli vuosikymmenen talouden ja politiikan päätöksiä ja päättäjiä. Uskon, että vuosien aikana syntyneistä verkostoistani on hyötyä uudessa tehtävässä ja pystyn auttamaan ja tukemaan Talouselämän tekijöitä”, sanoo Jussi Kärki.

”Arvostan kovasti Talouselämää ja sen toimitusta, talousjournalismin parhaita ammattilaisia. Klikkausten jahtaamisen ajassa tarvitaan entistä enemmän syvällistä tietoa ja laatujournalismia. Talouselämä on etujoukoissa tarjoamassa sitä”, Kärki jatkaa.

”Saamme Jussi Kärjestä vahvan ja tunnetun ammattilaisen kehittämään Talouselämän laadukasta sisältöbrändiä. Jussin johdolla digitaalisesta Talouselämästä tulee entistäkin vahvempi yritys- ja makrotalouden tulkitsija. Toivotan Jussille ja toimitukselle suurta menestystä”, sanoo Alma Talentin Suomen-toimitusten johtaja, Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi.

Lisätiedot:
Jussi Kärki, päätoimittaja (12.8.2019 alkaen) Talouselämä, puh +358 40 529 8151
Arno Ahosniemi, vastaava päätoimittaja, Kauppalehti, puh +358 10 665 2438

Alma Media lyhyesti

Alma Media on palveluliiketoimintaan ja journalistisiin sisältöihin keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tunnetuimpia brändejä ovat Kauppalehti, Talouselämä, Affärsvärlden, Iltalehti, Aamulehti, Etuovi.com ja Monster. Alma Media rakentaa asiakkailleen kestävää kasvua digitaalisuuden mahdollisuuksia hyödyntäen tietopalveluilla, järjestelmä- ja asiantuntijapalveluilla sekä mainosratkaisuilla. Alma Median toiminta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Alma Mediassa työskentelee noin 1900 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin 30 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2018 liikevaihto oli 354,6 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 31.5.2019, 09:25
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli